Kaikki huutaa kilpaa!

Office of Public Affairs, CC BY-NC 2.0

Harvinaista herkkua saimme nauttia viime viikonloppuna. Shadiya arabiansin järjestämä arabihuutokauppa tärähti käyntiin ja tohinaa riittii. Oli varsaa, aikuista, oria, tammaa, egyptiläistä ja venäläistä. Kaikenlaisia arabeja löytyi ja muutamat olin minäkin tuonut myytäväksi. Harmikseni lauantaina olimme talliporukan kanssa kisoissa, joten sen päivän hevoset menivät sivu suun. Sunnuntaina kuitenkin olin taisteluvalmiina ja iskenyt silmäni jo aikaisemmin muutamaan hevoseen. Näistä jokainen hevonen edusti straight egyptian verilinjaa.

Ensimmäisenä oli huutokaupattavana varsat. Ensimmäisenä huudettavana oli Qutb In'am al Qadir, al Qadirin tallista. Hieman ehkä jopa ruipelomainen tummanruunikko varsa poukkoili sinne tänne taluttajan yrittäen pitää pikkuisen ruodussa.
- Tässäpä teille upea, moneen lajiin soveltuva orivarsa. Sen isä on AHACissakin ulkonäköään esitellyt Qutb Maysarah ja emä kaunis ruunikko Bey Indyanna. Kuka huutaa ensimmäisenä!
Ihmiset katsoivat rimpulaa orivarsaa eivätkä korvaansa lotkauttaneet. Minä kuitenkin näin tässä vielä lihaksittomassa ja ylivilkkaassa orissa jotain hienoa ja mahtavaa.
- 5000! hihkaisin heti.
- 5000 huudettu! Huutaako joku 5300? 5000 menossa ensimmäisen.....toisen............kolmannen kerran! Myyty! huudahti huutokaupan pitäjä ja paukautti nuijaansa niin, että hevoset nostivat kummastuneena päitään siellä täällä.
Kiki katsoi minua kieroon.
- Mitä? kysyin.
- Mitä ihmettä sinä teet tuollaisella rimpulalla?
- Äläs kuule nielaise vielä, minä pistän vaikka pääni pantiksi, että tästä tulee vielä jotain suurta, tokaisin hymyillen.

Parit seuraavat varsat eivät olleet oikein iskeneet minuun, joten odottelin hiljaa ja katselin muiden taistelua. Sitten vuoroon tuli valkoinen Malakah al Najya. Huomasin heti, että yksi toinenkin oli tähän iskenyt silmänsä. Tämän kolmepolvisen kimon arabitamman esittelyn jälkeen aloimme huutaa vuorotellen:
- 5000! huusi toinen ennen kuin ehdin suutani avata.
- 5300! hihkaisin takaisin.
- 5600! tämä vastasi.
- 5600 v€ tarjottu, kajautti pitäjä tornistaan.
- 6000! huusin.
Toinen huutaja katsoi hetken minua, sitten hevosta ja lopulta pudisti päätään.
- ......kolmannen kerran, myyty 6000 v€ tarjonneelle! taas kolahti nuija pöytään.

Varsojen huutaminen oli minun osaltani ohi ja siirryimme katselemaan vielä kerran tammoja ennen kuin niiden vuoro tulisi.
- Mikä se nyt on se sinun haluamasi tamma? kysyi Kiki.
- Malakeh al Najya.
- Mutta etkös sinä juuri ostanut sen? hän kummasteli.
- Ei, se oli Malakah al Najya. Eikös olisikin hassua jos tallimme tuliai Malakeh ja Malakah? Taitaisinpas kutsua niitä Milliksi ja Molliksi, naureskelin.
Pysähdyimme katsomaan siroa Malakeh al Najya - aka. tulevaa Mollia.
- On se hieno, Kiki tokaisi.
- Eikös olekin. No mennään nyt, että saadaan hyvät paikat taas.

Jouduimme odottamaan jonkin tovin ennen kuin tuli Malakehin vuoro. Huusin heti:
- 5000!
- 5300! kuului vastaus.
Käänsin katseeni vasta huutajaan. Hän oli tuttuni, toinen arabikasvattaja, joka virnisti minulle.
- 5600! huusin takaisin.
- 6100!
Nuijaa pitelevä huutokaupan johtaja ei ehtinyt huuteluiltamme sano sanaa väliin.
- 6400!
Tuttuni vilkaisi minua, näytti alkuun että luovuttaa, mutta nostikin päätään ja huusi:
- 7000!
Kikin leuka loksahti auki. Minä laskin nopeasti mitä olin varannut tänne ja mitä oli jäljellä.
- 7200, uskalsin huutaa.
Tämä olisi rajani. Katselin vastahuutajaa, joka tuijotti hevosta pitkään.
- 7200 ensimmäinen.............toinen...
Odotus oli piinaavaa.
- ...kolmannen kerran! ja taas nuija paukahti.
- JES! Kiki huusi vierestäni.

Vihdoin oli viimeisten huudettavien vuoro - orit. Yksi ori toisensa perään tuli korein askelin esittelemään itseään huutajille ja voi että, kun niistä kiisteltiin. Minun ensimmäinen huudettavani oli Bahie Siraj al Din.
- 5000v€! huusi ensimmäinen huutaja.
Vastasin siihen:
- 5200!
- 5200 huudettu, huutaako joku lisää?
- 5500! vastahuutaja hihkaisi.
- 5900, huudahdin.
- 5900 tarjottu. Ensimmäinen.........toinen......
Olin jo hyppiä riemusta, sillä tämä entinen laukkuri oli niin upea.
- 6500!
Kohahdus kävi yleisössä. Minä katsoin Kikiä ja tämä näytti varmaan samalta kuin minä. Nyt mentiin kovilla. Tiesin, että tämä olisi viimeinen huutoni, mutta meni sitten syteen tai saveen olihan minulla jo kolme hevosta ostettuna ja yksi olisi vielä huutamatta.
- 7000!
- 7300v€! huutooni vastattiin.
- 7300 tarjottu, tarjoaako vastustaja vielä? kysyi johtaja.
Pudistin päätäni ja pian nuija taas kolahti pöytään. Uskoin kuitenkin, että hevonen saa yhtä hyvän kodin vastustajaltani kuin olisi saanut minulta.

Viimeinen hevonen asteli kehään. Tämä olisi myös viimeinen hevonen josta minä huutaisin.
- Nyt on upea ori tarjolla. Sadle seat painotteinen Hafeez al Najya on 9-vuotias kimo ori, jota kelpaa esitellä. Hienosta suvusta löytyy hurjasti AHACissa kisanneita ja sijoittuneita hevosia. Onhan tämä ori myös hyvä luonteeltaan vaikka vähän vilkas onkin. Kuka aloittaa 5000?
Vaikka esittelypuhe olikin hieno, ei kukaan voinut olla huomaamatta pientä ontumista. Huudettavana oli ollut niin paljon hyviä hevosia, ettei monikaan enää halunnut ottaa itselleen ontuvaa ja vilkasta oria. Minä kuitenkin päätin taas huutaa.
- 5000!
Kiki katsahti minuun taas epäuskovaisesti, mutta ymmärsi kuitenkin virneeni. Se tiesi että minä saisin tästä vielä kelvon ratsun talliini. Johtaja huuteli, josko joku muu haluaisi huutaa ennen kuin aloitti lähtölaskentansa.
- ...ja kolmannen kerran! Viimeinen ori myyty! Kiitos kaikille hienosta ja tapahtumarikkaasta päivästä. Toivottavasti kaikki saivat sen mitä olivatkin tulleet hakemaan. Nähdään taas seuraavassa tapahtumassa!
_____________________________________________________________

Tällainen oli siis huutokauppa Shadiya Arabiansissa.  Minun matkaani lähti sieltä siis yhteensä neljä hevosta joista kaksi on tammoja ja kaksi oreja.
Ori, Qutb In'am al Qadir, tummanruunikko, 1-polvi sukua
Tamma, Malakah al Najya, kimo, 3-polvea sukua
Tamma, Malakeh al Najya, kimo, 2-polvea sukua
Ori, Hafeez al Najya, kimo, 2-polvea sukua

Seuraavissa postauksissa kuulet varmaan näiden ja muutaman muun tallin uuden asukkaan kuulumisia.

Paulo L., Temareef arabians

(Tekstiin muunneltu huutoja elävyyden luomiseksi.)

Erilainen nuori

Myynnissä ruunikko hackney ori. Luonteeltaan säpäkkä ja tomera, ratsuna vaativa mutta loppupeleissä osaava. Sir Braxtonin myynti-ilmoitus iski minuun heti. Vaikka tallillani onkin pelkästään arabeja ja seassa muutama appaloosa ja ara-appaloosa, houkutti tämä upeus minua todella paljon. Olihan siitä pakko tarjota. Toinenkin oli tarjonnut Braxtonista, joten jännitin sydän kurkussa saisinko tämän herran talliini komeilemaan. Vihdoin pitkä odotus palkittiin, kun puhelimeni soi. Käsi täristen nostin luurin ja vastasin. Latu tervehti toisesta päästä ja ilmoitti iloisesti, että saisin hakea orin kotiini. Ihanaa! Puhelun jälkeen hypin riemusta ja lähdin heti ilmoittamaan Kikille.
- Ostit hevosen?! Hackneyn? Mitä sinä semmoisella? nainen hämmästeli.
- No matkaratsun siitäkin saa, onhan se kuitenkin kestävä ja kevytrakenteinen joten miksei siitä saisi vaikka 80 kilometrin ratsua, tokaisin.
Kiki pudisteli päätään ja mutisi hiljaa, että hevosen on sitten pare olla todella upea.

Vihdoin saapui se päivä jona sain taluttaa hienon ruunikon orini pois trailerista. Kiki odotti epäluuloisen näköisenä ulkona. Ilme kuitenkin muuttui kun pörhentelevä ori tallusti lastaussiltaa alas. Braxtonin korvat liikkuvivat koko ajan ja sen puhisi mennessään. Kaikki hevoset laitumella nostivat päätänsä ja Braxton hirnui uusille tuttavuuksille. Tammoille se alkoi heti esitellä hienoja askellajejaan ja päästeli mitä mielenkiintoisempia ääniä. Tammat katsoivat laitumelta tarkasti orin touhuja ennen kuin se katosi talliin.

Kiinnitin Braxtonin käytävälle - voiko sekin olla näin hankalaa - ja tutkin sen läpikotaisin. Mitään ylimääräisiä kolhuja ei löytynyt, onneksi. Kiki tuli melassiveden kanssa Braxtonin luokse, jotta se joisi edes jotain kuuman ajomatkan jälkeen. Herraa ei kuitenkaan kiinnostanut laisinkaan juominen vaan se yhdellä pään heilautuksella ori kaatoi puoli saavillista vettä Kikin päälle. Nainen kiroten lähti kävelemään taukotupaan vaihtamaan vaatteita, minun nauruni säestyksellä.

Perusteellisen tutkinnan jälkeen talutin yli-innokkaan orin sille varatulle laitumelle. Laidun sijaitsi ori laitumen vieressä ja sen välissä oli oja, sekä kaksi aitaa, ettei aitojen ylitys olisi ainakaan ihan liian helppoa. Rokki tuli heti aidan viereen pällistelemään. Orit katsoivat toisinaan tarkkaavaisesti, kunnes Rokki löi etusensa maahan ja kiljahti.
- Minä olen pomo! se tuntui sanovan.
Pitkän aikaa ne jaksoivat huutaa toisilleen aidan reunalla ja juosta sitä ees taas. Kertaakaan kumpikaan ei kuitenkaan tehnyt elettä, joka viittaisi aidan ylittämiseen. Puolen tunnin kuluttua Rokki siirtyi kauemmas syömään. Braxton tuijotti hölmistyneenä johtajaoria, joka ei enää välittänytkään hänen huuteluistaan. Lopulta tämä meidän ernuilijamme (erilainen "nuori") rauhoittui ja alkoi mussuttamaan tuoretta ruohoa. Nyt uskalsimme Kikin kanssa siirtyä normaaleihin tallihommiin, tarkastaen kuitenkin aina välillä, että kaikki ovat oikeassa paikassa.

Paulo L.

Tulva!

Aamu-usva peitti laitumet ja tallin pihan. Kävelin kahvikuppi kädessä, tukka pörröllä ja herraties mitä päälläni kohti tallia. Olin nukkunut äärettömän huonosti edellisenä yönä ja nyt pelkkä kahdeksalta herääminen aiheutti suurta tuskaa aivotoiminnalleni. Kompuroin matkalla ainakin kolme kertaa ihan olemattomiin asioihin ja tallin ovella kompastuin kynnykseen niin, että puolet kahvista läikkyi. Mutisten hörppäsin kuppiin jäljelle jäänyttä kahvia ja kävelin kohti hevosten rehuja. En alkuun reagoinut laisinkaan jalkojeni alta kuuluvaan litinään. Tallin lattia vietti loivasti alas kohti rehuja ja lopulta hätkähdin kun jalkani kastuivat crocseissa.
- Herramunjee! parahdin kun tajusin seisovani muutaman sentin syvyisessä lätäkössä.
Katselin kauhistuneena lattian lainehtimista ja seurasin lätäkköä. Lattia oli märkä aina kolmanteen karsinaan asti. Siellä huomasin kuinka yksi vesiputkista oli notkollaan ja valutti solkenaan vettä. Nappasin puhelimen kouraani ja soitin äkkiä ensimmäiselle putkimiehelle kun tuli mieleen. Niitä on meinaan ajanmittaan tarvittu yhden jos toisenkin kerran.

Kello oli jo lähemmäs kymmenen, kun putkimies pääsi paikalle. Itse en enää sen kerran jälkeen, kun aiheutin vain enemmän haittaa kuin hyötyä, ole koskenut rikkinäisiin putkiin. Veden olin senään katkaissut, kastuvat tavarat nostellut lattialta ja tyhjentänyt karsinan johon vesi oli valunut. Onneksi rehut olivat kaikki isoissa, kannellisissa muovisaaveissa, joten ei tarvinnut pelätä saavansa kohta saavillista valmiiksi turvotettua Krafftia tai Racing selectiä. Putkimies sai homman yllättävän nopeasti korjattua. Yksi liitoksista oli vain pettänyt ja hänellä sattui olemaan mukana juuri oikeat varaosat edelliseltä keikalta.

Kiki saapui juuri parahiksi paikalle, kun putkimies oli lähtemässä.
- Mitäs täällä tapahtuu? hän kysyi kummissaan.
- Minä täällä ajattelin alkaa uimaan, tokaisin naurahtaen.
Kiki nosti hämmentyneenä kulmiaan.
- Niin siis yksi putki oli paukahtanut poikki. Onneksi ei vissiin ollut kovin kauaa ollut poikki, koska selvisimme kuitenkin näinkin vähällä. Pitää vain kuivata tämä lattia ja odottaa tuon karsinan kuivumista ennen kuin laittaa uudet pahnat, selvesin.
Kiki nyökytteli päätään ymmärtävästi ja lähti vilistämään ohitseni. Jäin kummastuneena kahvikupin kanssa, edelleen tukka pörröllä, katsomaan mihin nainen oikein lähti. Pian hän heitti jotain minua kohti.
- Lasta? Miksi sinä heittelet minua kuivauslastalla?!
- No eikös tämä pitänyt kuivata? hän kysyi mukamas kummastuneena.
- Hmph... Rupeeko täällä hiiret hyppimään pöydille, kun työntekijät alkaa pomoa komentamaan?! naurahdin ennen kuin tyhjensin kuppini yhdellä kulauksella ja aloin paimentamaan vesilammikkoa.

Paulo L.