Kaikki huutaa kilpaa!

Office of Public Affairs, CC BY-NC 2.0

Harvinaista herkkua saimme nauttia viime viikonloppuna. Shadiya arabiansin järjestämä arabihuutokauppa tärähti käyntiin ja tohinaa riittii. Oli varsaa, aikuista, oria, tammaa, egyptiläistä ja venäläistä. Kaikenlaisia arabeja löytyi ja muutamat olin minäkin tuonut myytäväksi. Harmikseni lauantaina olimme talliporukan kanssa kisoissa, joten sen päivän hevoset menivät sivu suun. Sunnuntaina kuitenkin olin taisteluvalmiina ja iskenyt silmäni jo aikaisemmin muutamaan hevoseen. Näistä jokainen hevonen edusti straight egyptian verilinjaa.

Ensimmäisenä oli huutokaupattavana varsat. Ensimmäisenä huudettavana oli Qutb In'am al Qadir, al Qadirin tallista. Hieman ehkä jopa ruipelomainen tummanruunikko varsa poukkoili sinne tänne taluttajan yrittäen pitää pikkuisen ruodussa.
- Tässäpä teille upea, moneen lajiin soveltuva orivarsa. Sen isä on AHACissakin ulkonäköään esitellyt Qutb Maysarah ja emä kaunis ruunikko Bey Indyanna. Kuka huutaa ensimmäisenä!
Ihmiset katsoivat rimpulaa orivarsaa eivätkä korvaansa lotkauttaneet. Minä kuitenkin näin tässä vielä lihaksittomassa ja ylivilkkaassa orissa jotain hienoa ja mahtavaa.
- 5000! hihkaisin heti.
- 5000 huudettu! Huutaako joku 5300? 5000 menossa ensimmäisen.....toisen............kolmannen kerran! Myyty! huudahti huutokaupan pitäjä ja paukautti nuijaansa niin, että hevoset nostivat kummastuneena päitään siellä täällä.
Kiki katsoi minua kieroon.
- Mitä? kysyin.
- Mitä ihmettä sinä teet tuollaisella rimpulalla?
- Äläs kuule nielaise vielä, minä pistän vaikka pääni pantiksi, että tästä tulee vielä jotain suurta, tokaisin hymyillen.

Parit seuraavat varsat eivät olleet oikein iskeneet minuun, joten odottelin hiljaa ja katselin muiden taistelua. Sitten vuoroon tuli valkoinen Malakah al Najya. Huomasin heti, että yksi toinenkin oli tähän iskenyt silmänsä. Tämän kolmepolvisen kimon arabitamman esittelyn jälkeen aloimme huutaa vuorotellen:
- 5000! huusi toinen ennen kuin ehdin suutani avata.
- 5300! hihkaisin takaisin.
- 5600! tämä vastasi.
- 5600 v€ tarjottu, kajautti pitäjä tornistaan.
- 6000! huusin.
Toinen huutaja katsoi hetken minua, sitten hevosta ja lopulta pudisti päätään.
- ......kolmannen kerran, myyty 6000 v€ tarjonneelle! taas kolahti nuija pöytään.

Varsojen huutaminen oli minun osaltani ohi ja siirryimme katselemaan vielä kerran tammoja ennen kuin niiden vuoro tulisi.
- Mikä se nyt on se sinun haluamasi tamma? kysyi Kiki.
- Malakeh al Najya.
- Mutta etkös sinä juuri ostanut sen? hän kummasteli.
- Ei, se oli Malakah al Najya. Eikös olisikin hassua jos tallimme tuliai Malakeh ja Malakah? Taitaisinpas kutsua niitä Milliksi ja Molliksi, naureskelin.
Pysähdyimme katsomaan siroa Malakeh al Najya - aka. tulevaa Mollia.
- On se hieno, Kiki tokaisi.
- Eikös olekin. No mennään nyt, että saadaan hyvät paikat taas.

Jouduimme odottamaan jonkin tovin ennen kuin tuli Malakehin vuoro. Huusin heti:
- 5000!
- 5300! kuului vastaus.
Käänsin katseeni vasta huutajaan. Hän oli tuttuni, toinen arabikasvattaja, joka virnisti minulle.
- 5600! huusin takaisin.
- 6100!
Nuijaa pitelevä huutokaupan johtaja ei ehtinyt huuteluiltamme sano sanaa väliin.
- 6400!
Tuttuni vilkaisi minua, näytti alkuun että luovuttaa, mutta nostikin päätään ja huusi:
- 7000!
Kikin leuka loksahti auki. Minä laskin nopeasti mitä olin varannut tänne ja mitä oli jäljellä.
- 7200, uskalsin huutaa.
Tämä olisi rajani. Katselin vastahuutajaa, joka tuijotti hevosta pitkään.
- 7200 ensimmäinen.............toinen...
Odotus oli piinaavaa.
- ...kolmannen kerran! ja taas nuija paukahti.
- JES! Kiki huusi vierestäni.

Vihdoin oli viimeisten huudettavien vuoro - orit. Yksi ori toisensa perään tuli korein askelin esittelemään itseään huutajille ja voi että, kun niistä kiisteltiin. Minun ensimmäinen huudettavani oli Bahie Siraj al Din.
- 5000v€! huusi ensimmäinen huutaja.
Vastasin siihen:
- 5200!
- 5200 huudettu, huutaako joku lisää?
- 5500! vastahuutaja hihkaisi.
- 5900, huudahdin.
- 5900 tarjottu. Ensimmäinen.........toinen......
Olin jo hyppiä riemusta, sillä tämä entinen laukkuri oli niin upea.
- 6500!
Kohahdus kävi yleisössä. Minä katsoin Kikiä ja tämä näytti varmaan samalta kuin minä. Nyt mentiin kovilla. Tiesin, että tämä olisi viimeinen huutoni, mutta meni sitten syteen tai saveen olihan minulla jo kolme hevosta ostettuna ja yksi olisi vielä huutamatta.
- 7000!
- 7300v€! huutooni vastattiin.
- 7300 tarjottu, tarjoaako vastustaja vielä? kysyi johtaja.
Pudistin päätäni ja pian nuija taas kolahti pöytään. Uskoin kuitenkin, että hevonen saa yhtä hyvän kodin vastustajaltani kuin olisi saanut minulta.

Viimeinen hevonen asteli kehään. Tämä olisi myös viimeinen hevonen josta minä huutaisin.
- Nyt on upea ori tarjolla. Sadle seat painotteinen Hafeez al Najya on 9-vuotias kimo ori, jota kelpaa esitellä. Hienosta suvusta löytyy hurjasti AHACissa kisanneita ja sijoittuneita hevosia. Onhan tämä ori myös hyvä luonteeltaan vaikka vähän vilkas onkin. Kuka aloittaa 5000?
Vaikka esittelypuhe olikin hieno, ei kukaan voinut olla huomaamatta pientä ontumista. Huudettavana oli ollut niin paljon hyviä hevosia, ettei monikaan enää halunnut ottaa itselleen ontuvaa ja vilkasta oria. Minä kuitenkin päätin taas huutaa.
- 5000!
Kiki katsahti minuun taas epäuskovaisesti, mutta ymmärsi kuitenkin virneeni. Se tiesi että minä saisin tästä vielä kelvon ratsun talliini. Johtaja huuteli, josko joku muu haluaisi huutaa ennen kuin aloitti lähtölaskentansa.
- ...ja kolmannen kerran! Viimeinen ori myyty! Kiitos kaikille hienosta ja tapahtumarikkaasta päivästä. Toivottavasti kaikki saivat sen mitä olivatkin tulleet hakemaan. Nähdään taas seuraavassa tapahtumassa!
_____________________________________________________________

Tällainen oli siis huutokauppa Shadiya Arabiansissa.  Minun matkaani lähti sieltä siis yhteensä neljä hevosta joista kaksi on tammoja ja kaksi oreja.
Ori, Qutb In'am al Qadir, tummanruunikko, 1-polvi sukua
Tamma, Malakah al Najya, kimo, 3-polvea sukua
Tamma, Malakeh al Najya, kimo, 2-polvea sukua
Ori, Hafeez al Najya, kimo, 2-polvea sukua

Seuraavissa postauksissa kuulet varmaan näiden ja muutaman muun tallin uuden asukkaan kuulumisia.

Paulo L., Temareef arabians

(Tekstiin muunneltu huutoja elävyyden luomiseksi.)

Erilainen nuori

Myynnissä ruunikko hackney ori. Luonteeltaan säpäkkä ja tomera, ratsuna vaativa mutta loppupeleissä osaava. Sir Braxtonin myynti-ilmoitus iski minuun heti. Vaikka tallillani onkin pelkästään arabeja ja seassa muutama appaloosa ja ara-appaloosa, houkutti tämä upeus minua todella paljon. Olihan siitä pakko tarjota. Toinenkin oli tarjonnut Braxtonista, joten jännitin sydän kurkussa saisinko tämän herran talliini komeilemaan. Vihdoin pitkä odotus palkittiin, kun puhelimeni soi. Käsi täristen nostin luurin ja vastasin. Latu tervehti toisesta päästä ja ilmoitti iloisesti, että saisin hakea orin kotiini. Ihanaa! Puhelun jälkeen hypin riemusta ja lähdin heti ilmoittamaan Kikille.
- Ostit hevosen?! Hackneyn? Mitä sinä semmoisella? nainen hämmästeli.
- No matkaratsun siitäkin saa, onhan se kuitenkin kestävä ja kevytrakenteinen joten miksei siitä saisi vaikka 80 kilometrin ratsua, tokaisin.
Kiki pudisteli päätään ja mutisi hiljaa, että hevosen on sitten pare olla todella upea.

Vihdoin saapui se päivä jona sain taluttaa hienon ruunikon orini pois trailerista. Kiki odotti epäluuloisen näköisenä ulkona. Ilme kuitenkin muuttui kun pörhentelevä ori tallusti lastaussiltaa alas. Braxtonin korvat liikkuvivat koko ajan ja sen puhisi mennessään. Kaikki hevoset laitumella nostivat päätänsä ja Braxton hirnui uusille tuttavuuksille. Tammoille se alkoi heti esitellä hienoja askellajejaan ja päästeli mitä mielenkiintoisempia ääniä. Tammat katsoivat laitumelta tarkasti orin touhuja ennen kuin se katosi talliin.

Kiinnitin Braxtonin käytävälle - voiko sekin olla näin hankalaa - ja tutkin sen läpikotaisin. Mitään ylimääräisiä kolhuja ei löytynyt, onneksi. Kiki tuli melassiveden kanssa Braxtonin luokse, jotta se joisi edes jotain kuuman ajomatkan jälkeen. Herraa ei kuitenkaan kiinnostanut laisinkaan juominen vaan se yhdellä pään heilautuksella ori kaatoi puoli saavillista vettä Kikin päälle. Nainen kiroten lähti kävelemään taukotupaan vaihtamaan vaatteita, minun nauruni säestyksellä.

Perusteellisen tutkinnan jälkeen talutin yli-innokkaan orin sille varatulle laitumelle. Laidun sijaitsi ori laitumen vieressä ja sen välissä oli oja, sekä kaksi aitaa, ettei aitojen ylitys olisi ainakaan ihan liian helppoa. Rokki tuli heti aidan viereen pällistelemään. Orit katsoivat toisinaan tarkkaavaisesti, kunnes Rokki löi etusensa maahan ja kiljahti.
- Minä olen pomo! se tuntui sanovan.
Pitkän aikaa ne jaksoivat huutaa toisilleen aidan reunalla ja juosta sitä ees taas. Kertaakaan kumpikaan ei kuitenkaan tehnyt elettä, joka viittaisi aidan ylittämiseen. Puolen tunnin kuluttua Rokki siirtyi kauemmas syömään. Braxton tuijotti hölmistyneenä johtajaoria, joka ei enää välittänytkään hänen huuteluistaan. Lopulta tämä meidän ernuilijamme (erilainen "nuori") rauhoittui ja alkoi mussuttamaan tuoretta ruohoa. Nyt uskalsimme Kikin kanssa siirtyä normaaleihin tallihommiin, tarkastaen kuitenkin aina välillä, että kaikki ovat oikeassa paikassa.

Paulo L.

Tulva!

Aamu-usva peitti laitumet ja tallin pihan. Kävelin kahvikuppi kädessä, tukka pörröllä ja herraties mitä päälläni kohti tallia. Olin nukkunut äärettömän huonosti edellisenä yönä ja nyt pelkkä kahdeksalta herääminen aiheutti suurta tuskaa aivotoiminnalleni. Kompuroin matkalla ainakin kolme kertaa ihan olemattomiin asioihin ja tallin ovella kompastuin kynnykseen niin, että puolet kahvista läikkyi. Mutisten hörppäsin kuppiin jäljelle jäänyttä kahvia ja kävelin kohti hevosten rehuja. En alkuun reagoinut laisinkaan jalkojeni alta kuuluvaan litinään. Tallin lattia vietti loivasti alas kohti rehuja ja lopulta hätkähdin kun jalkani kastuivat crocseissa.
- Herramunjee! parahdin kun tajusin seisovani muutaman sentin syvyisessä lätäkössä.
Katselin kauhistuneena lattian lainehtimista ja seurasin lätäkköä. Lattia oli märkä aina kolmanteen karsinaan asti. Siellä huomasin kuinka yksi vesiputkista oli notkollaan ja valutti solkenaan vettä. Nappasin puhelimen kouraani ja soitin äkkiä ensimmäiselle putkimiehelle kun tuli mieleen. Niitä on meinaan ajanmittaan tarvittu yhden jos toisenkin kerran.

Kello oli jo lähemmäs kymmenen, kun putkimies pääsi paikalle. Itse en enää sen kerran jälkeen, kun aiheutin vain enemmän haittaa kuin hyötyä, ole koskenut rikkinäisiin putkiin. Veden olin senään katkaissut, kastuvat tavarat nostellut lattialta ja tyhjentänyt karsinan johon vesi oli valunut. Onneksi rehut olivat kaikki isoissa, kannellisissa muovisaaveissa, joten ei tarvinnut pelätä saavansa kohta saavillista valmiiksi turvotettua Krafftia tai Racing selectiä. Putkimies sai homman yllättävän nopeasti korjattua. Yksi liitoksista oli vain pettänyt ja hänellä sattui olemaan mukana juuri oikeat varaosat edelliseltä keikalta.

Kiki saapui juuri parahiksi paikalle, kun putkimies oli lähtemässä.
- Mitäs täällä tapahtuu? hän kysyi kummissaan.
- Minä täällä ajattelin alkaa uimaan, tokaisin naurahtaen.
Kiki nosti hämmentyneenä kulmiaan.
- Niin siis yksi putki oli paukahtanut poikki. Onneksi ei vissiin ollut kovin kauaa ollut poikki, koska selvisimme kuitenkin näinkin vähällä. Pitää vain kuivata tämä lattia ja odottaa tuon karsinan kuivumista ennen kuin laittaa uudet pahnat, selvesin.
Kiki nyökytteli päätään ymmärtävästi ja lähti vilistämään ohitseni. Jäin kummastuneena kahvikupin kanssa, edelleen tukka pörröllä, katsomaan mihin nainen oikein lähti. Pian hän heitti jotain minua kohti.
- Lasta? Miksi sinä heittelet minua kuivauslastalla?!
- No eikös tämä pitänyt kuivata? hän kysyi mukamas kummastuneena.
- Hmph... Rupeeko täällä hiiret hyppimään pöydille, kun työntekijät alkaa pomoa komentamaan?! naurahdin ennen kuin tyhjensin kuppini yhdellä kulauksella ja aloin paimentamaan vesilammikkoa.

Paulo L.

Kengitystä

Nyt alkoi olemaan nuorikoidemme aika ensimmäiseen kengitykseen. Olimme varanneet tähän koko päivän ja yhdeltä opistolta tulisi kengittäjäopiskelijoita kokeilemaan nuorten hevosten kengitystä. Meillä niitä nyt riittikin, koska olin juuri hommaillut kasapäin uusia ratsuja talliini. Lähdimme hakemaan Kirstin kanssa Amia, Mikoa, Ritaa, Allia ja Halia. Miko oli pyörähtänyt laitumella oikein urakalla ja koska yöllä oli satanut, oli maa märkä. Minä otin työkseni kuurata orin puhtaaksi ja Kirsti tarkisti muut kakarat, ettei niillä ollut mitään haavoja tai muita missään.

Puolen tunnin päästä opiskelijat saapuivat. Esittelin heille kengitettävät hevoset ja miten toivoisin niiden kanssa toimittavan. Etenkin Halin kohdalla halusin olla paikalla, koska tamma on muutenkin vieraiden kohdalla arka. Kiki kiersi katsomassa miten muilla sujui. Miko sähelsi omaan tapaansa ja kengittäjällä oli täysi työ saada se pysymään aloillaan edes hetken. Allin kohdalla homma oli mieleniintoinen. Kipakka tamma kyllä mulkoili välillä kengittäjää, mutta seisoi muuten ihan paikoillaan. Nuori kengittäjän alku ei kiinnittänyt mitään huomiota tamman luimiseen tai mulkoiluun vaan teki rauhassa töitänsä. Kiki kehui opiskelijaa tämän työskentelytavasta ja jäi seuraamaan sitä hetkeksi aikaa. Kuitenkin hieman liian pitkäksi aikaa. Tässä välissä hetki sitten vielä suhteellisen hyvin käyttäytynyt Ami veti jostain syystä herneen nenäänsä ja kiskaisi jalkansa niin kovasti pois, että kengittäjä parka kaatui.
- Oletko ihan kunnossa? Kiki kysyi huolestuneena.
- Joo, ei tässä mitään. Vähän ehkä voi takapuoli olla kipeä hetken päästä, kengittäjäpoika tokaisi.
Poika nousi ylös, oikaisi hieman selkäänsä ja jatkoi hommiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toisaalla opettaja avusti opiskelijaansa Mikon kanssa. Ori olikin kyllä aikamoinen pala purtavaksi nuorelle opiskelijalle, mutta tekemällä oppii.

Halin kanssa homma sujui paremmin kuin osasin odottaa. Kengittäjänä oli rauhallinen nuori nainen, joka jutteli Halille koko ajan ja kehui sitä, kun tamma seisoi paikoillaan. Vähän Hali oli hermona, mutta koska minä olin vieressä antamassa sille namun paikallaan seisomisesta, ei se ollut iha niin hermostunut kuin kuvittelin.

Kun kengät oli saatu muokattua oikeanlaisiksi, alkoi paukutus vähän siellä sun täällä. Mikon kanssa oli edelleen ongelmia, mutta omaan silmääni tämäkin opiskelija pärjäsi yllättävän hyvin hankalan kakaramme kanssa.
- Hyvä ryhmä sulla tällä kertaa, kehuin opettajalle.
- Joo, nää on kyllä kaikki tänään pärjänneet hienosti. Ootko ihan varma, et nää hevoset kengitetään ekaa kertaa? opettaja kysyi naurahtaen.
- No ainakin oman tietoni mukaan. Toivonmukaan niitä ei nyt olla sentään ihan varsana kengitetty, naurahdin.
Hali sai hurrrjat määrät kehuja rauhallisuudestaa ja niin sai moni muukin. Kengitys kesti - kuten arvelimmekin - koko päivän, mutta minä ainakin olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Minusta jokainen hevonen sai hyvän ensikokemuksen kengityksestä. Tarkistimme vielä juoksuttamalla, että kaikki hevoset kävelevät kunnolla. Opettaja oli tarkastanut jokaisen työn erikseen ja kengät vaikuttivat olevan kaikki hyvin kiinni. Lopuksi jokainen opiskelija sai taluttaa oman kengitettävänsä laitumelle. Siitä vasta riemu repesikin, kun päästimme hevoset laitumille. Niin tammat kuin oritkin painelivat täyttä laukkaa pitkin laidunta ja leikkivät pitkän aikaa ennen kuin rauhottuivat syömään.

Kiitin lopuksi opiskelijoita ja opettajaa, ennen kuin he lähtivät matkaamaan takaisin opistolle.

Paulo L.

Karkureita

Join kahvia kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä, selaillen samalla viimeisintä matkaratsastus aiheista lehteä. Yhtäkkiä havahduin kummaan ääneen. Yksikään laitumista ei ollut niin lähellä taloa, että olisin voinut kuulla keittiöön asti hevosen pärskähdyksen. Luulin kuulevani omiani, joten jatkoin lehden selailua kaikessa rauhassa. Pärskähdys kuului taas. Tällä kertaa vilkaisin ikkunasta, mutta siellä ei näkynyt mitään. Seuraavaksi kuulin selvästi kavionkopsetta pihalta. Pian ikkunaan ilmaantuikin yksi junnuistamme, Miko jolkotteli nurmelle mutustelemaan ruohoa. Vähän matkan päässä huomasin kaksi muuta tuttua turpaa. Jana ja Leevi seisokelivat keskellä tallin pihaa. Ryntäsin hetkessä ulos ja soitin Kikille.
- Ne on irti!
- Niin mitkä?
- No Miko, Jana ja Leevi! karjaisin hätääntyneenä puhelimeen.
Vaikka tajusinkin heti, etten saisi olla kovinkaan kiihtynyt tai villikoiden kiinniottaminen olisi suorastaan mahdotonta, en voinut järkytykselleni mitään. Seuraavaksi Kiki sanoi nopeasti puhelimeen:
- Mä tuun heti! ja sulki puhelimen.
Nappasin oven edestä pari riimunarua, jotka silloin tällöin kantautuvat laiskan tallinomistajan mukana sinne, kun ei jaksa kävellä laitumelta talliin ja sitten talolle, koska laitumen ja talon välimatka on lyhyempi. Harmittavasti taskussani ei ollut kuin tyhjä pussi eikä sekään ollut järin rapisevaa sorttia. Yritin epätoivoisesti hypistellä pakastepussia taskussani sen toivossa, että orit kiinnostuisivat siitä. Ensin Miko tulikin lähelle ja melkein sain sen nalkkiin, kun Leevi hoksasi aikeeni ja ajoi Mikoa kauemmas.
- Jaha, onkos Leevillä känkkispäivä tänään ja päätettiin yhdessä, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen? kysyin pilkulliselta orilta joka katseli minua parin metrin päästä.
Kiki saapui tallilta riimunarujen ja kaurakipollisen kanssa. Se kutsui jokaista luokseen ja jätti kävellessään kuupallisen kauraa maahan. Nappasin kuupan käteeni ja ravistelin sitä hieman. Hevosten korvat osoittivat kiinnostusta, mutta muu kehonkieli kertoi pienestä epävarmuudesta.Yhtäkkiä pihan yli meni hurja tuulenpuuska ja Jana ja Miko arabimaiseen tapaansa päättivät karauttaa suorinta tietä toisaalle Leevi perässään.
- Äh! Miten nuokin nyt saa kiinni, kun Leevikin on näemmä tuolla tuulella? Kiki kysyi.
- Kokeillaan shetlanninponikikkaa vähän muunneltuna, tokaisin.
Kiki katsoi minua kummastuneena, mutta seurasi perässä.

Kävelimme sinne missä orit käyskentelivät - onneksemme tallin pihassa - ja minä istahdin kaurakuupan kanssa maahan. Seuloin kauroja kädelläni ja välillä heiluttelin kuuppaa, jotta saisin vähän ääntä. Kiki seurasi perässä ja tajusi idean. Olisimme kuin emme välittäisikään, mutta koska ainakin Miko nuorikkona saattaisii säikähtää jos olisimme selkä päin ja yhtäkkiä kääntyisimme, oli tämä parempi suorittaa "kasvokkain" kuitenkaan katsomatta. Pikkuhiljaa orit alkoivat kiinnittää huomiota meihin ja alkoivat vaikuttaa kiinnostuneilta. Yksi toisensa perään käveli lähemmäs. Otin kourallisen kauraa käteeni ja ojensin sitä lähinnä olevalle Janalle. Ori nuuhki ensin vähän kauempana, mutta tuli hetken päästä syömään kauroja. Napsautin rauhallisesti mutta nopeasti riimunarun kiinni riimuun ja loppu olikin helpompaa, koska näistä kolmesta Jana oli ylimpänä arvoasteikossa. Muut siis seuraisivat sitä mihin se ikinä menisikään. Kiki sai pian Leevin kiinni ja Mikokin tuli apajille. Laitoimme orit hetkellisesti tarhaan. Ne olivat tähän mennessä viettäneet aamupäivän aikaansa puolilaitumella, mutta koska siellä oli yksi kohta pelkkää sähköpaimenta - ilman sähköä - olivat pojat päättäneet karauttaa siitä läpi. Korjasimme aidan ja palautimme orit takaisin sinne. Nyt pitäisimme niitä loppupäivän vähän tarkemmin, koska kyseiseen yhteen kohtaan ei saisi sähköä. Kohta ne kuitenkin pääsisivät laitumelle, jossa ainakin yksi niistä toivonmukaan työntäisi turpansa aitaan kiinni ja saisi muistutuksen niiden kunnioittamisesta. Toiset kunnioittaa.. Toiset ei..

Paulo L.

Nuorisoa tupa pullollaan!

Nyt kun sain aikaiseksi tehty Temareefa arabiansille ihan oman blogin, voinkin päivitellä tänne mitä kaikkea älyvapaata toimintaa tallilla oikein tapahtuu. Pari päivää sitten on tallille tallustellut läjä uusia maastoratsu ja western lupauksia. Stajnia Trzebielinosta tuli kolme ihanaa puolanarabivarsaa, Shadiyasta tuli yksi suloinen egyptiläinen arabivauva ja al Najyasta tupsahti tallille maailman suloisin pieni domestic varsa. Näitä kaikkia pitäisi alkaa kouluttaa ja huh mikä urakka siitä tuleekaan! Osa nuorisosta on varsin kovapäistä porukkaa, mutta onneksi tätä tasoittaa muutama vähän rennompi kaveri.

Alisha al Shadiya, eli tutummin Alli on mustankimo egyptinarabi joka on tullut tallilla tunnetuksi ketteryydestään. Kasvattaja kuvaili tätä pikkutammaa lupaavaksi esteille ja laukkaan, mutta kunnon koulutuksella myös mukavaksi westernratsuksi. Meillä onkin tavoitteena kisata western puolella trailissa ja matkaratsuna sen on määrä kahmia ruusukkeita 60 kilometrin nopeusluokissa. Tähän mennessä koulutusten kanssa se on päättänyt karauttaa karkuun yhden jos toisenkin kerran ja kun tallilaiset ovat sitä koittaneet saada kiinni, on tamma näyttänyt tämän ketterän puolensa. Se luikkii mistä tahansa kolosta karkuun ja on kyllä kerran jo onnistunut itseään vähän telomaan. Onneksi ei mitään vakavampaa. Pieni naarmu takasessa sai tamman pariksi päiväksi rauhoittumaan, mutta ei aikaakaan kun se jo taas aiheutta taluttajalleen harmaita hiuksia loikkimalla välillä vähän sinne sun tänne.

Eligia z Trze, tutummin Rita on yksi näistä Stajnia Trzebielinon kasvateista. Eli siis puolalaista sukulinjaa edustava ruunikko tamma. Sen valloittava katse on jo harhauttanut muutamat tallilla kävijät. Rita näyttää kaunista piirrolla varustettua turpaansa karsinan ovelta ja näyttää rennon lupsakalta tammalta. Kun katsoja erehtyy liian lähelle, ei hän osaa odottaa kohta käsivarressaan tuntuvia hampaita. Emme tiedä miksi Rita näykkii ihmisiä. Lähinnä tuntuu, että se tekee sitä kiusallaan. Napakan hoitajan kanssa se on oppinut jo vähän käyttäytymään vaikka edelleen meillä on välillä kädet mustelmilla. Koulutus on sujunut vähän tyylillä kaksi askelta eteen, yksi taakse. Rita on hyvin herkkä kaikelle vaikka ei mitään pelkääkään. Sen kanssa pitää olla selvä pyynnöissä ja muistaa palkita täsmälleen oikealla hetkellä. Ritan keho on todella hyvänmallinen ja lihaksia tuntuu löytyvän, joten kaavailemme tästä tammasta vähintään 80 kilometrin matkaratsua.


Przemysław z Trze, nimi jota kaikki joutuvat pari kertaa toistamaan ennen kuin saavat sen oikein. Helpommin tämä kyseinen puolanarabiori tunnetaan lempinimellä Ami. Vähän höslä, mutta ihmisten suhteen kärsivällinen ori on ihana kärpäskimo. Orimaisia piirteitä löytyy tietysti, mutta yllättävän näppärä hevonen maastakäsin. Ami antaa yllättävän paljon anteeksi ihmisen toilailuja. Se saattaa välillä sännätä äkisti johonkin suuntaan säikähdettyään jotain, mutta aika pian rauhoittuu. Koulutus on sujunut kaikkein nopeiten näiden kaikkien nuorikkojen kesken. Ami tajuaa varsin pian mitä siltä pyydetään, mutta tietysti vielä on vähän petraamisen varaa tietyissä asioissa. Koulutus ja treenaus olisi tarkoitus viedä peräti 160 kilometrin mestaruustasolle, koska kapasiteettia ainakin löytyy.

Mścisław z Trze, toinen nimi jota vain harva saa ensimmäisellä kerralla oikein. Mikonakin tunnettu oripoika menee aina satalasissa oli kyse mistä tahansa. Se ei pahemmin pelkää mitään, mutta sillä vain on energiaa kuin duracell pupussa! Koulutus onkin ollut vähän hankalaa tämän orin kanssa, mutta ollaan me jonnekin päästy. Tämä puolanarabi on kolmas Stajnia Trzebielinon kasvatti tallissani ja tarkoituksena olisi alkaa kisaamaan 120 kilometrin nopeusluokissa. Selkään ollaan jo pari kertaa päästy, mutta sieltä ollaan tultu aika pian pois, jotta kokemus pysyisi miellyttävänä tälle ylienergiselle nuorikolle. Maastakäsin hyvin hankala käsitellä, mutta tätä onkin tarkoitus saada petrattua sen verran, että normaalit toimenpiteet kuten kengitys ja eläinlääkäritarkastukset helpottuisivat. Kyllä Mikosta vielä kelpo ratsu saadaan!

Khalisah Amal al Najya, viimeinen muttei suinkaan vähäisin. Tutumpi kutsumanimi tammalle on Hali ja se kuvaakin varsin hyvin neidin olemusta. Uskomattoman kaunsi ja siro tummanruunikko on valloittanut koko talliväen sydämen jo astuessaan ensimmäistä kertaa tallipihaan. Vähän arka, mutta äärettömän ihmisrakas Hali toimii kuin unelma. Sen kanssa kun tekee asian rauhallisesti, sujuu kaikki kuin tanssi. Selkään ollaan päästy jo muutamaan otteeseen ja taluttajan kanssa ratsastettu pari kierrosta kentän ympäri. Hali otti asian vähän ujosti, mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään ihmeellistä. Vähän se ensin jännitti itseään, mutta lähti kuitenkin heti liikkeelle, kun pyydettiin. Se kuunteli selässä olevaa ja vilkuili sivusilmällä. Tästä tulee vielä hieno ratsu 120 kilometrin nopeusluokkiin, kunhan luottamus saadaan luotua täydelliseksi.

Tuossa nyt tuli esiteltyä tallin uutukaiset lapsoset. Näiden ja muidenkin tallilaisten elämää pääset seuraamaan tarkkailemalla tätä blogia.

Paulo L.